Helmikuun kalastus

Mainiota kalastusta helmikuussa, niinkö? Kyllä vain. On vain lähdettävä jäälle pilkkimään ahvenia, mateita, kuhia tai haukia. Jos siis jäitä on. Talvi 2007-2008 jäi monelta Suomenlahden pilkkijältä väliin, mutta talvi 2009 oli hyäv pilkkitalvi. Muutamana vuonna on alkutalvesta tullut kyllä jäätä, mutta helmikuussa lunta on tullut jäälle jopa niin paljon että se on nostanut vettä jään päälle. Raskaassa loskaisessa lumessa tarpominen on ollut jopa liian raskasta, eikä pilkkipaikoille ole jaksanut kävellä. Tällaisia helmikuita olivat 2011 sekä 2012. Sen sijaan 2013 oli etelärannikolla mukavaa pilkkimistä. Lunta oli, mutta ei nyt aivan mahdottomasti.

Vaikka kyseessä olisi kunnon jäätalvi eli pilkille pääsisi myös niille ulkomeren kareille mihin ei toisina vuosina ole heikkojen jäiden takia ollut asiaa, niin on hyvä kyseistää onko sinne mitään asiaa vieläkään. Ennen vanhaan ahventa löytyi ulkokareiltakin, mutta nykyään kalojen uloimman kalastusrajan voi monin paikoin vetää puusaarilinjan kohdalle. Sisäselät ja niiden rantamatalat ovat nykyään ahvenpaikkoina astetta parempia kuin ulkokarit.

Usein käy niin, että kun jäät vihdoin kestävät myös ulompana merellä, niin noilta uusilta jäiltä vedetään vesiperä. Näin käy etenkin silloin kun sisempänä on jo pidempään ollut jäätä. Uusien jäiden alla ahven saattaa olla hajallaan syvässä vedessä eikä se ole vielä noussut matalaan veteen tai karikoille. Niinpä kannattaa päivän aikana kalastaa myös "vanhojen" jäiden alueelta, vaikka kalastuspaine siellä on kuluneen talven aikan saattanutkin olla melkoinen. Vuosina 2003, 2004, 2005, 2006, 2007 (2008 ei jäitä!) ahven on löytynyt pääasiassa rantamatalista, joten ne ovat ykkösvaihtoehtoina vastaisuudessakin. 2013 ahvenia löytyi joiltakin sisäsaariston karikoilta, mutta erittäin hyvin aivan tasapohjaisilta alueilta, erityisesti sellaisilta paikoilta, missä edellisenä syksynä oli ollut laajoja pikkukalaparvia.

Ahvenkantojen valitettava hiipuminen Suomenlahdella on saanut monen ahvenpilkkijän kokeilemaan kuhan pyyntiä pilkillä. Välineet (pysty- ja tasapainopilkit) ovat lähestulkoon samat eikä paikoissakaan ole suuria eroja - pyöritäänhän nykyään ahvenen perässä samoissa sisälahdissa mistä löytyy myös kuhaa. Suurin ero on pilkin uittotekniikassa. Kuhan pilkinnässä kannattaa unohtaa pilkille tehty hieno uintiliike. Kuhapilkkiä pidetään vain paikallaan, heilautetaan rauhallisesti ja taas pidetään paikallaan. Tämä laji jos mikä kysyy lehmänhermoja, mutta hartaan yrityksen tuloksena voi olla 5-10 mittakalaa. Valitettavan monella pilkkipaikalla tapetaan joukoittain alamittaisia kuhia. Syvästä vedestä nostettaessa pikkukuha ei ole enää elinkelpoinen. Niinpä tulisi välttää syvän veden paikkoja joissa suurin osa saaliista on alamittaista.

Made on helmikuun kala. Kutu ajoittuu Helsingin seudulla venemessujen ajaksi, eli helmikuun toiselle viikolle. Itäisellä suomenlahdella kutu alkaa perinteisesti jo aiemmin ja Läntisellä puolestaan myöhemmin. Ennen kutua kaloja saattaa tavoittaa kutupaikalle johtavien salmien reunoilta syöttipilkillä, mutta kutuajan lähestyessä syöttipyynti heikkenee heikkenemistään ja on aika laittaa ryöstäjä siiman päähän. Toiset pilkkijät pitävät syöttiä ryöstäjässä myös kutuhuipun ajan, eikä sen ole todettu vähentävän kalantuloa - usein päinvastoin.

Vaikka kalastuslain 29§ mukaan on vältettävä niitä kalastustapoja jotka tarpeettomasti vahingoittavat kaloja on lakia tulkittu siten, että mateen pyynti ryöstäjällä on perinteinen pyyntimuoto eikä lain hengen vastainen.

Mateen kontaktipyynnissä on kyse aivan eri asiasta kuin esim. lohikalojen rokastuksessa joesta, mikä onkin laissa selvästi kielletty. Lohikaloja rokastettaessa koukut tartutetaan ulkoapäin sellaiseen kalaan, jolla ei todennäköisesti ole ollut minkäänlaista kiinnostusta uistimeen. Mutta mateen pyynnissä tästä ei ole kyse. Taidokkaimmat käärmeenlumoajat osaavat keinuttaa ryöstäjäänsä paremmin kuin muut ja he vetävätkin parhaat saaliit. Made siis houkutellaan ranneliikkeellä vieheen luo ja sitten se kiinnitetään koukkuihin - harvemmin tosin suusta, mutta useimmiten kuitenkin pääpuolesta.

Hyviä madepaikkoja on pitkin rannikkoa. Lähestulkoon jokainen jokisuu on hyvä paikka. Lisäksi matalahkot alle kolmemetriset salmet ovat hyviä, etenkin kun niissä käy edes pieni virtaus. Yllättävää kyllä, pohjan ei tarvitse hyvillä paikoilla olla kivikova. Tasaisilta savipohjilta on yleensä vedetty parhaat saaliit.

Hämärät illat ja aamut ovat perinteistä pyyntiaikaa, mutta liikkeelle kannattaa lähteä myös päiväsaikaan kunnon matalapaineen ja lumipyryn osuessa kohdalle. Parasta madeaikaa jatkuu yleensä viikon päivät, minkä jälkeen ryöstäjän teho alkaa pikku hiljaa hiipua. Kudun jälkipuolen pyyntiin kannattaa ottaa mukaan syöttipilkki tai sitten kontaktipilkin lumoa voi tehostaa siihen ripustettavalla kalanpalalla.